Kanta-asiakkuus
Jos sinä haluat elämääsi potkua, olet innoissasi Ecoway-tuotteista ja niiden
tuomasta hyvinvoinnista, on kanta-asiakkuutemme tarkoitettu juuri sinua varten.
Oikea paikka ja hetki
Nyt sinulla on mahdollisuus olla kanssamme rakentamassa tulevaisuuttasi hyvinvointialalla.
Hyvinvointiala kasvaa valtavalla vauhdilla niin Suomessa kuin maailmallakin ja siksi sen
tarjoamat mahdollisuudet ovat valtavat.
Toimintamme vuodesta 1997 asti, sekä onnistuminen pienillä ja vahvasti kilpailluilla Suomen
markkinoilla on hyvä osoitus tuotteidemme ja asiakkuuksiemme toimivuudesta. Uskomme
myös mahdollisuuksiimme kansainvälisillä markkinoilla, joissa suomalainen osaaminen
on kysyttyä ja arvostettua.
Maailmanluokan tuotekehitys ja tutkimus tukenasi
Käytössäsi on kauttamme yliopistoiden sekä alan parhaimpien valmistajien osaaminen. Tuotteemme ovat ravintomme
terveydelle tärkeistä ainesosista niiden elinvoimat säilyttävin menetelmin valmistettuja. Olemme yksinkertaisesti
pyrkineet hellävaroin karsimaan turhia osia pois, jotta terveyden kannalta tärkeiden ainesosien osuus olisi
mahdollisimman suuri.
Tuotteemme on todettu niin laadukkaiksi, että ne soveltuvat ammattilaiskäyttöön ja ovat
siksi muun muassa apteekkien valikoimissa ja Medilife Biolääketieteenklinikoiden käytössä.
Rajattomat kasvumahdollisuudet
Laadukkaiden tuotteiden lisäksi haluamme tarjota kanta-asiakkaillemme huippumodernin liiketoimintamahdollisuuden,
joka täyttää vaativimmankin asiakkaan tarpeet. Ecoway toimii Suomesta käsin. Sinun on kuitenkin mahdollista
rakentaa kanta-asiakastoimintaasi koko EU:n alueelle.
Olemme rakentaneet tehokkaat toiminta- ja koulutusjärjestelmät tueksesi, jotta voit tehdä itsestäsi alan ammattilaisen.
Manager-Akatemiamme on koulutusohjelma, jossa sinä voit saada itsellesi virallisen myynnin ammattitutkinnon alalle 14 kuukauden
opiskelun jälkeen. Ecoway Manager-Akatemia on Opetushallituksen hyväksymä ja valvoma koulutusohjelma. Se on täysin
ainutlaatuinen kokonaisuus alalla.
Kanta-asiakkuuden ympärille on rakennettu useita mahdollisuuksia ja etuja, joita on helppo hyödyntää.
Ei turhia tuotetilauksia tai -myyntejä
Kanta-asiakkaana sinun ei tarvitse myydä tuotteita. Toimintamme perustuu siihen, että sinä kerrot ihmisille
Ecowayn tuotteista sekä mahdollisuuksista ja he itse tilaavat tarvitsemansa määrän tuotteita liittyessään Wellness-
tai kanta-asiakkaaksi.
Kanta-asiakkuuden kautta saat käyttöösi kaikki tarvittavat työkalut ja mahdollisuudet, jotka tarvitset onnistuaksesi.
Toisin sanoen Ecoway on luonut sinulle valmiiksi menestyksekkään mahdollisuuden eväät.
Koska terveys on tärkein asia elämässämme, on toiminnallemme suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille.
Terveyden ympärille myös sinun on hyvä rakentaa tulevaisuuttasi.