Miksi olemme olemassa ja mihin me uskomme

Ecowayssä ihmiset eivät työskentele vain työn ja siitä saatavan rahallisen korvauksen takia. Se, että voimme vaikuttaa merkittävästi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin kannustaa meitä.

Pystymme yhdistämään laajan kirjon mitä monimuotoisimpia asioita ja luomaan niiden avulla uusia asioita niin terveyden kuin tarjoamiemme mahdollisuuksien saralle.

Käytännön kokemukset ovat toistuvasti osoittaneet, että voimme vaikuttaa ihmisten elämänlaadun parantamiseen. Tämän takia uskomme vahvasti olemassaolomme tärkeyteen ja olemme kiitollisia saamastamme mahdollisuudesta. Uskomme, että intomme siivittäminä voimme saavuttaa jotain täysin uutta eikä kasvullamme ole rajoja.

Terveydellä ja unelmilla on aina suuri merkitys ihmiselämässä - niin myös meille niiden tarjoajina.

Näin onnistumme

Keskitymme siihen minkä osaamme ja mistä olemme innoissamme. Näin saamme varmasti aikaiseksi jotain uutta ja merkittävää.

Pysymme johdossa ja vahvistamme kokonaisuuttamme:

  • kuuntelemalla asiakkaitamme
  • palvelemalla muita paremmin
  • ylläpitämällä jatkuvaa kehitystä, keskitymällä pieniin yksityiskohtiin
  • tarjoamalla ensiluokkaisia mahdollisuuksia
  • tekemällä vain sen mitä meidän tulee tehdä ilman hätäilyä ja poukkoilua
  • keskittymällä löytämään innokkaita ihmisiä

Teemme kestäviä ja vahvoja päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Pitkä kehitystyö luo vahvan pohjan toiminnallemme.

Haluamme, että meidät tunnetaan ahkerina, tehokkaina, päättäväisinä ja luottamusta herättävinä.

Teemu Penttilä
President / CEO