Julkaistuaan tutkimustensa tulokset arvostetussa tieteellisessä julkaisussa vuonna 1956, Oxfordin yliopiston tohtori Hugh Sinclair erotettiin yliopiston palveluksesta. Syynä erottamiseen oli ennenkuulumaton väite, jonka mukaan rasvahapoilla olisi sydäntauteja ehkäisevä vaikutus.

Tohtori Sinclair oli uranuurtaja rasvahappotutkimuksellaan - tänä päivänä rasvahapot kuuluvat tutkituimpiin ravintoaineisiin. Kattavat tutkimukset ovat osoittaneet rasvahappojen vaikuttavan laaja-alaisesti ja merkittävästi terveyteemme.

Meissä on keskimäärin 22 % rasvaa!

Aivot tarvitsevat jatkuvasti rasvaa, sillä niiden massasta 60 % koostuu siitä.

Soluja meissä on 1016 ja ne uusiutuvat hurjaa vauhtia. Niiden pinnat rakentuvat rasvasta. Joka sekunti rakentuu yli 5 000 000 uutta punasolua.

Elimistössämme toimii rasvahappokierto, joka ylläpitää terveyttämme. Tähän kiertoon tarvitaan kymmeniä eri rasvahappoja, niiden esiasteita ja muita ravintoaineita.

Omegamme on yhdistelmä tärkeimpiä rasvahappojen lähteitä. Ne on asetettu oikeaan suhteeseen rasvahappokiertomme mukaan ja niiden toimivuutta on tuettu oikeiden yrttien avulla.

Pohjois-Atlantin lohista tärkeimpiä
omega-3 sarjan EPA- ja
DHA-rasvahappoja.

Marjoista kaikkia omega3-, 6-, 7-, ja 9-sarjan rasvahappoja ja niiden harvinaisia esiasteita tasapainottamassa sekä
antamassa laajan rasvahappokoostumuksen.

Ruusunjuuri ja rosmariini
vahvistavat rasvahappojen
toimivuutta!

Siemenöljyjä

Marjojen siemenistä saadaan öljyjä, joita emme saa kaloista. Lisäksi marjojen siemenöljyt sisältävät harvinaislaatuisia rasvahappojen esiasteita, joita emme löydä muualta kasvikunnasta.

Tyrnimarjan siemenöljyt

Tyrniöljy sisältää omega-3 ja omega-6 -rasvahappoja sekä harvinaisia omega-7-sarjan rasvahappoja.

Mustaviinimarjan siemenöljyt

Mustaviinimarjan siemenöljy sisältää runsaasti omega-6 -ryhmän rasvahappoja GLA:ta. GLA:n lisäksi mustaherukan siemenöljy sisältää välttämättömiä omega-3 -ja omega-6 -rasvahappoja, sekä harvinaista omega-3 -ryhmän stearidonihappoa ja omega-9-ryhmän öljyhappoa.

Mustaviinimarjan siemenöljyssä on enemmän gammalinoleenihappoa kuin sen kuuluisassa lähteessä helokkiöljyssä.

Vahva ja laajakirjoinen

Omega-rasvahappotuotteissa ratkaisevaa on niiden rasvahappojen määrä. Monia tuotteita mainostetaan 1000 mg vahvuisina, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että tuote sisältäisi rasvahappoja 1000 mg. Todellisuudessa kapseli saattaa sisältää vain murto-osan rasvahappoja ja loppu on turhaa rasvaa.

  • Korkea EPA-ja DHA-rasvahappojen pitoisuus
  • Elimistön rasvahappokierron mukaisesti eri rasvahappoja ja niiden esiasteita
  • Yrttejä tehostamassa rasvahappokiertoa ja imeytymistä

Arakidonihappo - Omega-6 -sarjan rasvahappo

Monet ihmiset ovat siinä käsityksessä, että kaikki Omega-6 -rasvahapot ovat haitaksi terveydelle. Todellisuudessa asia ei ole näin. Tällaisen käsityksen muodostumiseen on syynä se, että saamme ruokavaliostamme Omega-6 sarjan arakidonihappoa liikaa. Arakidonihappo on vain yksi useasta eri Omega6 -sarjan rasvahaposta.

Omega-6 -sarjan rasvahapot

Omegan tuotetiedot